torstai 5. toukokuuta 2016

Mun ensimmäinen tatuointi

Niinkun otsikko jo kertookin, niin oon ottanu mun ensimmäisen tatuoinnin tossa kuukausi sitten.
Idea alunperin tähän tatuointiin on lähteny weheartit sivustolta, selailin kuvia ja ihastuin lintutatuointeihin.
Sitte mun elämässä tapahtu paljon asioita pienen ajan sisällä ja mulle tärkeä ihminen kuoli.. sillon tuntu et kaikki kaatuu päälle ja räjähdän. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja täällä mä oon nykyään ihan ilonen ja elämäänsä tyytyväinen  tytöntylleröinen.
Kaikki ne pienet asiat ja ihmisen menetys toi mun tatuointiin oman säväyksensä ja siitä muodostu kolme lintua. 3 lintua muistuttaa mua siitä, että kaiken pahankin keskellä on aina jotain hyvää ja kaunista. Mun tatuoinnissa linnut lentää poispäin ja se merkitsee kuolemaa ja mun ajatuksissa kuolema ei oo ainuastaan paha asia, vaan se on myös omalla tavallaan kaunista. Tavallaan se on myös muistotatuointi kaikista rakkaista ihmisistä pilven toisella puolella. (niistä ketkä siellä jo on ja niistä ketkä siellä tulee olemaan tulevaisuudessa)
Piirtelin monia luonnoksia ja loppuenlopuks paperille ilmesty tämmönen.
 Mietin tätä aika kauan, pitkään se kulki kalenterin välissä ja mietin että oisko toi just se minkä haluun ja kyllä se oli.
Varasin ajan korso ink: iin sampalle (IG @dimitri_tattoo) ja tallustelin sinne 6.4 viivin ja äidin kanssa. Paikkaa, tai ainakin tatuoijaa voin todellakin suositella kaikille.

Tässä kuva heti tatuoinnin oton jälkeen
Oon siitä onnekas, että otin tatuoinnin juuri tuohon kohtaan, sillä se sujui melko kivuttomasti. Paikan valinta oli helppoa, sillä se piti olla kohdassa jonka näkyvyyttä voi haluamansa mukaan ja missä vaan säädellä.

Kuvaa tatuoinnista vielä parantuneena.
Itse oon tähän ihan todella tyytyväinen! :)

♡: nida

perjantai 8. tammikuuta 2016

RUKin kurssijuhla / 247 valmius / 2.1.2016

Huh mikä viikonloppu! Tosiaan perjantaina oli tarkoitus mennä ajoissa nukkumaan.. noh, sänkyyn menin kyllä ajoissa mutta unta ei kuulunut. Oli aika kammottavaa katsoa kelloa vielä lähempänä keskiyötä, kun herätys oli klo 4 aamulla.
3-4 tunnin unien jälkeen "pirteenä" odottamaan kampauksen valmistumista, jonka äiti mulle loihti. Seuraavana vuorossa aamupala ja meikki.

Avec-kuljetus haminaan lähti tikkurilasta klo. 7:30. Olin kuitenkin jo melkein tunnin etuajassa, sillä lauantai aamuna siihen kellonaikaan ei yleiset vielä meidän suunnasta niin hyvin kulkenut.
Matka haminaan suju ihan kohtalaisesti, tuli juteltua muiden aveceiden kanssa ja jännitettyä niin pajon, että tuli jo vähän huono olo. :D

Haminassa sitten vihdoin jätettiin matkatavarat kasoihin ja lähdettiin päärakennuksen edessä olevalle kentälle, jossa odoteltiin ruusurynnäkön alkua. Oli muuten aivan hirmu kylmä, hyrr. (ruusurynnäköstä löytyy varmasti jonkinlaista videota youtubesta)







Kieltämättä on aika hurjaa kun about 700 upseerioppilasta juoksee päin.


Ei meinattu heti Jeren kanssa löytää toisiamme sieltä kaiken väkijoukon keskeltä, mutta kyllä se tuttu naama hetkenpäästä vilkahti näkyviin. Ruusu ei ollut säästynyt kuitenkaan ihan täysin ehjänä, vaan saapui mulle melkein katkenneena. Ei sillä kyllä minkäänlaista merkitystä olisinko saanut ruusun ehjänä taikka kokonaan katkenneena, tärkeintä siinä oli että tuo miekkonen tulee yhdessä osassa minun luo. :D

Ruusurynnäkön jälkeen mentiin kotkaan Jeren luo ja siellä sitten tapasin Jeren perheen, syötiin pikkasen, valmistauduttiin ja otettiin vielä muutamat kuvat.



Sitten alkokin se virallinen juhla ruokailulla. Ruoka oli hyvää ja sillä pärjäsikin suhteellisen pitkälle iltaa. Tavattiin ruokailussa myös ensimmäisen kerran Jeren pari uo kaveria aveceineen ja sillä porukalla vietettiinkin sitten koko ilta.


Ruokailun jälkeen siirryttiin päärakennukselle, jonne oli bussikuljetukset, ettei aveceiden tarvitsisi kävellä sitä huimaa matkaa, mutta jostakin syystä ajateltiin että bussia ei lähde vielä vähään aikaan joten eiköhän kävellä tämä lyhyt matka..... se oli lopulta ihan kamala idea (ei ainakaan mun..) ja sen pienen matkan aikana kaikki me kuusi jäädyttiin totaalisesti :D avecit iltapuvuissa ja jopa uo:t kurkkusalaateissaan. Perille me kuitenkin päästiin ehjinä, lievästi sanottuna hieman jäätyneinä, mutta kuitenkin päästiin!

Sitten vuorossa oli joku lyhykäisempi tilaisuus maneesissa, jossa tilan puutteen vuoks avecit ja uo:t istu sylikkäin. Sitten vähän oleskelua ja jutustelua ja vielä vähän enemmän yhdessäoloa ja jutustelua. Ohjelmassa ois ollu myös disco, jossa illan aikana kävästiin kerran, todellakin vaan kävästiin ja ei ollut kovin miellyttävä kokemus haahuilla keskellä isoa kasaa hieman tai hieman enemmän tuiterissa olevia ihmisiä heilumassa. Ohjelmassa oli myös vähän grilliruokaa takapihan lämmitetyssä teltassa ja mahdollisuus ois ollut myös parivalokuvaukseen, johon parhaimmillaan ihmiset odotti lähemmäs tuntia(eikiitos) ja tanssia, mutta suhteellisen pieni tanssilattia, puolituntia ja ainakin 700avecia + 700uo:ta + kutsuvieraat = ei tilaa todellakaan kaikille. Unohtamatta vielä juhlan esiintyjiä, aamulypsyn hovimuusikko Ilkka ja Maija Vilkkumaa.
Illan ja juhlan päätteeksi vuorossa oli vielä speksi, jossa paljon upseerioppilaiden tekemiä esityksiä/sketsejä. Ja tietenkin koska oltiin maneesissa, istuttiin taas sylikkäin, tälläkertaa vain paljon kauemmin..


Juhlan jälkeen matka jatkui Jerelle, ensin lämpimään saunaan (oltiinhan me taas lähellä jääkalikoita ulkona odottamisesta) ja sitten nukkumaan.

Paikan koristuksista mulla ei ole paljon kuvia, tai itseasiassa tästä postauksen viimeisestäkin, eli ainoasta koristuksiin liittyvästä kuvasta saan kiittää yhtä ihanaa avecia. Mutta koko paikka näytti mielettömän upeelta kiitos upseerioppilaiden.


Haluun vielä kiittää tästä ihanasta juhlasta poikaystävääni, enhän olis päässyt näihin suomen mahtaviin kakkosbileisiin, enkä myöskäön olisi viettänyt näin ihanaa päivää ilman Jereä. <3
Haluun myös kiittää Suvia ja Pinjaa (ehkä vähän Aksua ja Mikoakin) mahtavasta illasta. <3
Haluun myös kiittää kaikkia muitakin jotka jollaintavalla oli osa sitä päivää.

♡:lla nida

torstai 31. joulukuuta 2015

Nokia eden

Lauantaina oli lähtö klo. 10 aamulla perheen kanssa kohti nokia edeniä. Päästiin melkeinpä heti viemään tavarat huoneisiin ja siitä sitten hieman nälkäisinä lounaalle.



Lounaan jälkeen aika menikin suhteellisen ja ehkä vähän liiankin nopeasti uidessa, herkutellessa, yhdessä puuhatessa ja syödessä vähän vielä lisää.

Sitten tuliki se aika että sai kömpiä sinne hotellin sänkyyn... oonko mä ainut ketä rakastaa hotellisänkyjä? Nukun niissä aina niin paljon paremmin kun omassa. Niistä ei vaan ikinä haluis nousta, vaan tuntuu että sinne vois jäädä ikiajoiks.
Noh.. kuitenkin aamulla kahdeksan aikoihin oli salitreeni eessä Suskin ja Santun kanssa, tulihan siitä hyvä olo, mut oishan se sänkyynkin jääminen kieltämättä myös houkuttanu.

Salin jälkeen suihkuun ja aamupalalle. Hotellien aamupalat on myös jotain niin täydellistä, lihoisin varmaan ku mikäkin jos saisin sellasen määrän sellasta ruokaa joka aamu nenän eteen.

Eessä oli enään huoneiden luovutus ja kotimatka.


Ois ollu aivan täydellistä jos tuolla ois voinu olla 2 yötä, mutta valitettavasti mulla ja äidillä oli. työvuorot maanantai aamulla..

♡: lla nida

perjantai 25. joulukuuta 2015

Miten mä vietin jouluni?

Maanantai aamusti Jere saapu meille ja oli kyllä ihanaa saada se miekkonen halaukseen, kun viimekerrasta oli kulunut jo puoltoista kuukautta. Niinä parina päivänä vietettiin aika paljon aikaa kahestaan ja tiistaina käytiin hohtokeilaamassa Jimin kanssa, ihme ja kumma niin voitin keskimmäisen pelin, vaikka pojat vähän epäilikin mun taitoja..


Keskiviikkona Jere lähti takasin kotkaan ja samana päivänä mun pikkuveli tuli meille viettämään joulua.


Jouluaatto on nyt kuitenkin takana ja mä vietin sen mun ihanan perheen kanssa. Edellisenä iltana oli kinkunpaistoa ja siivoamista, aattoaamuna oli vielä vähän lisää siivoamista ja sensellasta. Illemmalla syötiin ja oltiin vaan yhdessä, pelailtiin korttia, juteltiin, naurettiin, herkuteltiin, herkuteltiin vähän lisää ja tietenkin avattiin lahjat.
Tää joulu oli kaikinpuolin niin paljon erilainen kuin viimeiset 10.. Se herätti ehkä vähän ristiriitasia tunteita.. Toisaalta tuntu, että jotain puuttu, mutta toisaalta tuntu että siinä oli niin paljon enemmän. En oikein osaa pukea mun muita ajatuksia sanoiksi, joten ei siitä sen enempää.

 Lahjoja sain ja sain annettua ihan kiitettävästi. Jos joku ihana lahjan antaja lukee tätä postausta niin kiitos vielä kerran ♥





Huomenna tämä tyttö lähtee perheen kanssa viettämään laatuaikaa nokia edeniin, ihanaa!
Hyvää joulua vielä jälkikäteen kaikille!

♥: lla nida

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulufiilis kadoksissa

Ajattelin tän pimeän talven keskellä tulla listaamaan vähän talven hyviäkin puolia. Tässä ainakin ite huomaa olevansa aika väsynyt kaikintavoin ja vähän turhautunut tähän jatkuvaan pimeyteen.

1. Lumi...
Tällähetkellä ei lunta maassa ole, ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla, mutta lumi järkevissä määrin on aivan älyttömän ihana asia. Lumi tekee mun mielestä maisemista kauniimpia ja se tuo valoa tän pimeyden keskelle. Ilman lunta joulufiilistäkin on astetta vaikeampi saada esiin.


2. Kuuma kaakao/tee...
Se tunne kun tulee jäätävän kylmästä ulkoilmasta ja saa kätösiinsä kupin kuumaa juotvaa, halleluja! Talvella kuumat juomat on muutenkin paljon kivempi juoda kun esim. kesällä jos juo kupin kuumaa, tuntuu, että hiki valuu jokaisesta kehonosasta.

3. Villasukat...
Varsinkin meillä, kun on aika kylmät lattiat, on ihana vaan vetää lämpimät villasukat jalkaan kun tulee kotiin.


4. Pehmeät huovat...
Illalla telkkaria kattellessa tai muuten vaan ollessa, mikä parempaa kun käpertyä lämpimän ja pehmeän huovan alle.

5. Kylmät jalkapohjat peiton alla...
En tiedä samaistuuko kukaan muu tähän ajatukseen, mutta mä rakastan tunnetta kun illalla käpertyy peiton alle ja kylmät jalkapohjat koskee pohkeita.


6. Jouluvalot...
Onko kauniimpaa kun lumiset kadut täynnä jouluvaloja? Jouluvaloista saa myös täydellisen iltavalaistuksen kotiin.

7. Piparit ja glögi...
Voiko siihen edes kyllästyä? Piparit on mun mielestä jouluherkku, vaikka niitä välillä muutenkin napostellaan, mutta mun mielestä se herkullinen tuoksu vaan kuuluu jouluun. Glögi yksinään ei oo mulle kauheen herkkua, mutta se tuo hyvää makua dipatessa pipareita ja se tuoksu.


8. Kynttilät...
Kynttilät sopii mun mielestä talven hämärään täydellisesti. Niiden äärellä on ihana syödä vaikka illallinen ja ne tuo ihanaa tunnelmaa illalliseen oleskeluun. Tuoksukynttilöistä esim. glögin tai kanelin tuoksu sopii vielä erityisesti jouluun.

9. Luisteleminen...
Entisenä ringetenpelaajana mulla on aivan hirmunen ikävä jäätä ja luistelua! Jäällä "liitäessä" se tunne on vaan jotain taivaallista ja siinä unohtuu kaikki ylimääräinen. Liitäminen lainausmerkeissä ehkä siksi, etten tiedä pysynkö enää edes kovin hyvin pystyssä. En edes tiedä omistanko  oikeankokoisia luistimia.

♥:lla nida